Ohjelma

Lauantai 26.8.2023 klo 18:30

Punomo

Turun oma soulpumppu Punomo on töräys elämänmyönteistä energiaa soul-musiikin muodossa. Punomo on Puutorin oma Motown, jossa yhtyeen omintakeisessa vintage soul -soundissa afroamerikkalaisen soul-musiikin perinteitä kunnioittava estetiikka on punottu ennenkuulumattoman luontevalla tavalla yhteen suomenkielisten lyriikoiden kanssa.

Punomon vahva musiikki alleviivaa ikiaikaista totuutta siitä, miten ajatonta soulmusiikki on. Punomo on vahvasti inspiroitunut 60- ja 70-luvun soul- ja funk-musiikista sekä tämän päivän soul-revival -liikkeestä. Tämä ajattomien soul-soundien ja suomenkielisen laululyriikan harvinaislaatuinen yhdistelmä antaa Punomolle sen omintakeisen ja tuoreen silauksen. Ihan kuin olisit löytänyt kirpputorilta pölyisen vinyylin sellaiselta ihanalta bändiltä, ​​josta et olisi koskaan kuullutkaan, ja ajattelisi ”vau, en tiennytkään, että Suomessa tehtiin soulia 60- ja 70-luvuilla!”

Punomon musiikki on valmistettu pieteetillä Suomen Turussa. Yhtyeen alkuvuodesta 2022 julkaistu debyyttialbumi Punomo (2022) on kerännyt suitsutusta ja erinomaisia arvioita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Livenä Punomo esiintyy vaikuttavalla 8 muusikon kokoonpanolla. Kokonaisuus huokuu musiikin parantavaa voimaa ja toiveikkuutta.

Facebook | Instagram | Spotify