Perjantai 25.8.2023 klo 22.45
Don johnson Big Band
Tommy Lindgrenin, Johannes Laihon, Kari Saarilahden, Pekka Mikkosen sekä Felix Zengerin muodostama Don Johnson Big Band julkaisi seitsemännen albuminsa Digital Physical keväällä 2022.
Don Johnson Big Band nousi koko kansan tietoisuuteen jo esikoislevyllään Support de Microphones. Kukkakantisesta julkaisusta kehkeytyi yksi maamme myydyimmistä omakustanteista ja niin tärkeä kokonaisuus, että Svart Records painatti siitä juhlavinyylin vielä 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Kokoonpanon albumit ovat sittemmin palkittu kolmella Emma-patsaalla, nousseet kahdesti Suomen albumilistan ykköseksi sekä rikkoneet niin kulta- kuin platinarajojakin.
Taitavien tekijöiden materiaali yllättää kerta toisensa jälkeen arvaamattomuudellaan. DJBB:n omaleimaisessa soundissa kantautuvat laaja-alaiset vaikutteet eri genreistä räpistä popin kautta funkiin ja rockista elektronisemman musan kautta jazziin. Bändi kokoontuu aina uudelleen studioon luomaan nahkansa vierailevien artistien avustamana. Meininki on kaukana kalkkeutuneesta paikallaan junnaamisesta saati ryppyotsaisesta asenteesta.
Hauskanpito näkyy luonnollisesti keikoilla, joiden kautta yhtyeelle on kasvanut paitsi kovan livebändin maine, myös uskollinen seuraajakunta. Vuosien varrella Don Johnson Big Band on esiintynyt kansainvälisillä vesillä aina Aasiaa myöten. Heidät tunnetaan myös lähes koko 2000-luvun ajan jatkuneesta vuosittaisesta joulukeikkojen perinteestä, joita on nähty erityisesti Helsingin Tavastia-klubilla.